Historia

Syntyvaiheet

Yhtiön varsinainen liiketoiminta aloitettiin 18.3.1938 yhtiön perustajan Kauppaneuvos agr. Holger Fr. Ekström´in toimesta.

Liiketoiminta käynnistyi ripeästi Viipurissa ja Helsingissä muutamien johtavien ulkomaisten edustusten turvin tukemaan voimakkaasti kehittyvää meijeriteollisuutta.

Sotavuosien ajan liiketoiminta oli selviytymistaistelua.

1930

1938

Ekson toiminta alkaa

1939

Yhtiöllä 10 edustusta, 20 suurta meijerikonetoimitusta, levylämmönsiirtimiä ja separaattoreita, mm. VALIO -Viipuri

1940

1942

Ensimmäinen puinen voikirnutoimitus

1945

Maitopystöistä päätuote logo, yhteensä n. 40.000 kpl

Jälleenrakentamisen Aika

Sodasta toipumisen jälkeen Suomessa alkoi voimakas jälleenrakentamisen kausi, jonka turvin liiketoimintaa laajennettiin kattamaan koko prosessi-, paperi- ja kemian teollisuus. Ekso toimi pioneerina monilla alueilla tuoden Suomeen ensimmäisenä uusia ratkaisuja. Näistä voidaan mainita esimerkkeinä maitopakkaukset,jatkuvatoimiset voin valmistuskoneet, jauhekuivauskoneistot sekä ohjausautomatiikat.

Tieverkoston parantumisen myötä maidon keräily maatiloilta helpottui. Tämä teki maidon hakemisen kauempaakin mahdolliseksi. Valtavan maitopystöjen käsittelymäärän helpottamiseksi Ekso toi markkinoille Suomen ensimmäiset tilasäiliöt vuonna 1964, jonka jälkeen ne ovat jääneet pysyväksi ratkaisuksi.

1950

1950

Maitopystöjen vastaanottolinjat

1952

Oma liikehuoneisto, Palacen taloon

1952

Ensimmäinen jauhekuivain

1952

Ensimmäinen maitopakkaus – lasipullo

1956

Emmental-juuston 100 v juhlanäyttelyosasto

1956

Ensimmäinen haihdutuslaitos

1958

Ensimmäinen Pastöroinnin ohjausautomatiikka

1959

Ensimmäinen pesukeskusautomatiikka

1960

1963

Ensimmäinen rumpukuivain

1964

Ensimmäinen jatkuvatoiminen voitykki

1964

Ensimmäiset muoviset juustomuotit

1966

Ensimmäinen tilasäiliö mallia ”jääpankki”

1966

Ensimmäiset muovipussipakkaukset maidolle

1966

Uudet isot toimitilat , Kalevankatu 3

1967

Ensimmäinen täysin automatisoitu maidon vastaanotto ja yhteiskäsittely 

1970

1970

Ensimmäiset suorahöyristeiset tilasäiliöt

1972

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen Ekson messuosastolla

1974

Ensimmäinen elintarvikeautoklaavi

1978

Ensimmäinen Meijerin kokonaisautomaatio

1979

Ensimmäinen keskussiivousjärjestelmä

Uusi Aika

Yhtiön toiminnassa koitti uusi aika nykyisten omistajien ostaessa yhtiön osakekannan vuonna 1982. Tässä yhteydessä täsmennettiin liiketoiminta-ajatusta:

”Ainutlaatuisen osaamisen hankkiminen teollisuudelle sen kilpailukyvyn edistämiseksi”

Yhtiö jatkoi uraa-uurtavaa toimintaansa toimittamalla useita aikanaan jopa luonnonlakien vastaisena pidettyjä ratkaisuja kuten esim Jatkuvatoiminen Herajauhetehdas , Jatkuvatoiminen aseptinen lastenruokalinja ja steriili UF-linja. Yhtiön liiketoiminta perustuu tiiviiseen asiakas-yhteistyöhön pohjautuen monialaiseen osaamisemme ja edustamiemme alallaan kansainvälisesti johtavien valmistajien yhteistyöhön. Tarjoamiemme kehitys- , mitoitus- ja pilotointipalvelujemme ansiosta voimme varmistaa etukäteen asiakkaidemme uusien tuotteiden ominaisuudet, markkinointinäkymät ja ratkaisut mahdollisten investointipäätösten pohjaksi.

1980

1980

Ensimmäinen aseptinen pakkauskone

1981

Ensimmäinen täysautomatisoitu, pohjoismaiden suurin juustola

1982

Omistajanvaihdos MBO

1986

Ensimmäinen automaattinen juustolan kokonaistoimitus

1987

Suomen suurin keskussiivousjärjestelmä

Suomen ensimmäinen höyrysteriloitava UF-järjestelmä

1990

1990

Suomen suurin aseptinen pikaripakkausjärjestelmä

Teollisuuden keskussiivousjärjestelmät

Jatkuvatoimiset jauheiden valmistusjärjestelmät

1996

Ensimmäinen ultra-tarkka pastöröintijärjestelmä munamassalle

1998

Ensimmäinen Bag-In-Box

2000

2000

Valmisruokien annostelu- ja pakkauslinjat

2005

Ensimmäinen jatkuvatoiminen steriili valmistusprosessi partikkelituotteille

2010

2010

Elintarvikerasvojen valmistusjärjestelmät

Pakattujen valmisruokien sterilointijärjestelmät

2020

2020

Uudet toimitilat valmistuvat Raaseporiin

2021

Uusi visuaalinen ilme

Yhteydenottolomake

Lähetä kysymyksesi meille yhteydenottolomakkeen kautta. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.